Kansainvälisyysviikolla vieraita vastaanottokeskuksesta

IMG_5467Kansainvälisyysviikon alkajaisiksi opistolaiset saivat Ranualle parisenkymmentä vierasta Rovaniemen vastaanottokeskuksesta. Päivän ohjelmaan kuului muiden muassa yhteisiä työpajoja, joissa vieraat, opiskelijat ja opettajat leipoivat yhdessä pullaa, tekivät käsitöitä ja maalasivat.

– Vastaanottokeskuksessa on paljon paikallaanoloa. Tällaiset vierailut virkistävät arkea ja tuovat sykäyksen hyvää energiaa, kertoo pakolaisohjaaja Tuomas Nykänen.

Nykänen näkee kaikenlaiset kontaktit suomalaiseen yhteiskuntaan tärkeinä. Vierailut kouluissa, kerhoissa ja vaikkapa työpaikoilla ovat vastaanottokeskuksen asukkaille arvokkaita tilaisuuksia solmia kontakteja.

Opistolle saapuneiden vieraiden joukko koostui somalialaisista ja irakilaisista perheistä. Kouluikäiset lapset saivat vierailua varten vapaata koulusta, jotta kaikki perheenjäsenet pääsivät yhdessä matkaan. Pienimmät vieraat, vauvat, herättivät opiston opiskelijoissa erityistä ihailua, ja heille tarjottiin ahkerasti sylihoitoa.

Nykänen kertoi opiskelijoille, että Suomen Punaisen Ristin ylläpitämä Rovaniemen vastaanottokeskus on toiminut 25 vuoden ajan. Se on Suomen toiseksi vanhin vastaanottokeskus, jossa on tällä hetkellä noin 400 asukasta. Samalla Nykänen toi esille vapaaehtoistyön mahdollisuuksia vastaanottokeskuksissa.

Kansainvälisyysviikko kestää kolme päivää. Muita aiheita kansainvälisyysviikolla ovat muiden muassa ulkomailla asuminen, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen tekemä lähetystyö ja erilaiset kulttuurit. Pohjois-Amerikkalaiset opiskelijat kertovat myös elämästä kotimaassaan. Kansainvälisyysviikon järjestämisestä vastasivat opiston kieltenopettajat Mirjami Alanko ja Dan Waaraniemi.

 

Bookmark the permalink.

Comments are closed.