Kansanopiston päivä on täynnä toimintaa

Me kaksi viestintälinjan opiskelijaa olemme ottaneet tehtäväksemme tutustua tavalliseen torstaipäivään koulussamme. Heti aamusta meille tulee kiire, sillä oppitunteja pidetään monessa ryhmässä.

erkkalinja2 k

Erityislinjan opiskelijat harjoittelevat tänään napin ompelua ohjaajansa Arjan opastamana.

Kävelen solustani kotitalousluokkaan, jossa opettaja Ulla-Maija jakaa juuri ohjeita. Aamun tunneilla valmistetaan jauheliha-perunasoselaatikkoa, raasteita sekä lettileipää ja jälkiruoaksi appelsiinirahkahyydykettä. Tehtävänä on myös suunnitella viikon ruokalista lapsiperheelle.

Joidenkin opiskelijoiden suusta kuuluu ”väsyttää” tai ”haluan nukkumaan”. Kaikki kuitenkin hakevat essut ja myssyt, pesevät kädet ja ryhtyvät työhön.

Myös erityislinjan tunnelma on aluksi uninen. On kansalaistaidon tunti, ja opiskelijat opettelevat kiinnittämään nappeja. Ensiksi käydään läpi, mitä välineitä siinä tarvitaan: napin lisäksi tietysti neula ja lankaa!

Erityisluokan läheltä löytyy matematiikan ryhmä, joka kertaa peruskoulussa opittuja asioita. Nyt käydään läpi ympyrän pinta-alaa. Opettajan mielestä opiskelijat ovat ahkeria ja mukavia. Tunnin loppuhuipennukseksi he selvittävät hiustensa pinta-alaa.

Hiippailen ulkokautta teknisen työn luokkaan. Siellä valmistuvat esimerkiksi puukot, joita jo saimme näyttelyssä ihailla. Pekka hioo nyt sormusta.

– Eihän se mahdu sun mihinkään sormeen! Joel ihmettelee.

– No teinpähän sormuksen ku halavalla sain, Pekka kuittaa.

Tunnin lopussa opettaja kysäisee: – Lähettäiskö pojat aamuhartauteen?

Lounasta odotellessa

Aamuhartauden päätyttyä kansainvälisyystiedon opiskelijat jatkavat tutkielmaansa, maailmankansalaisen kypsyyskoetta. Opiskelijat tekevät töitä itsenäisesti, ja opettajat Annikki ja Dan ohjaavat tarvittaessa. Lindan ja Linnean aiheena on kuudes sukupuuttoaalto. Se tarkoittaa, että lajeja kuolee sukupuuttoon ennätystahtia.

Kielilinjan opintoihin kuuluu tutkielman teko. Linda tutkii eläinten sukupuuttoa.

– Valitsin aiheen, kun olen kiinnostunut eläimistä, Linda kertoo.

Sannin, Sirpan ja Henriinan aiheena on adoptio, ja amerikkalaiset Courtney ja Brant tutkivat masennusta.

– Vaikeinta on muokata internetistä koottu tieto omiksi sanoiksi, Courtney sanoo.

Lähestyn liikuntasalia ja jo oven ulkopuolelle kuulen töminää, kenkien narskumista ja pallon pomppimista. Poikien liikuntatunnilla pelataan sisäjalkapalloa. Meno on Juhanan mielestä näin aamulla vaisua, mutta minun silmiini se näyttää kunnon pelaamiselta, niin kuin poikien pelit yleensäkin.

Kolmannella tunnilla itselläni on englantia. Kun kirjan kappale on suomennettu, pelaamme sananselityspeliä – englanniksi tietenkin. Pistäydyn ohimennen myös kielilinjan ruotsin tunnilla, joka päättyy ruotsiksi laulettuun ruokavirteen.

Ruokalassa on tänään lounaaksi tortilloita. Nam! Laitan tortillapohjaan mieluista täytettä, eikä haittaa, vaikka tortillan syöminen on vähän vaikeaa.

Oppimista – sitä juuri

Keskipäivän psykologian tunnilla aiheena on oppiminen. Opettaja antaa ohjeet keskustelua varten. Opiskelijat jakautuvat pareihin, ja noin viidenkymmenen oppilaan ryhmässä alkaa melkoinen puheensorina. Kun pohdinnat on koottu paperille, kaksi oppilasta, Roosa ja Reeta, lukevat ne.

Tätä olen odottanut! Astun kielistudioon, ja siellä pyöreän pöydän ääressä istuu Annikki ja kolme amerikkalaista opiskelijaa. Seuraan uteliaana, mitä he puuhaavat. Pöydällä on korttiläjä, josta opiskelijat ottavat vuorotellen yhden kortin. Kortissa on suomeksi verbi, ja tehtävänä on taivuttaa sitä ja keksiä lause.

– Katsotaan… linnussa? Brant tapailee.

– Lintua, Annikki korjaa.

– Oh, yeah. Katsotaan lintua.

Courtney, Mara ja Brant ovat oppineet suomea hyvin, vaikka sijamuodot ja verbien taivutukset ovatkin monimutkaisia.

– Suomi on hauskaa… ja tosi vaikeaa! Mara sanoo.

äänityö k

Radiostudiossa viestintälinjan opiskelija Jessika tekee tunnaria Opistoradioon.

Lauri kertoo oppineensa kuvataidelinjalla muun muassa maalausta, piirtämistä, muotoilua sekä valo- ja videokuvausta.

Lauri kertoo opiskelleensa kuvataidelinjalla muun muassa maalausta, piirtämistä sekä valo- ja videokuvausta.

Radio-ohjelmia ja lehtijuttuja

Viestinnän tunnilla Tuuli-ope jakaa meidät työryhmiin Opistoradion lastenlähetystä varten. Osa tekee satukuunnelmaa, ja itse pääsen jututtamaan lapsia leikeistä kertovaan ohjelmaan.

Nyt jatkan kuitenkin lehtijuttuni tekoa ja suuntaan taidetalolle kuvailmaisun tunnille. Laurin kanssa syntyy siellä keskustelua opistovuoden merkityksestä.

– Opisto on opettanut minulle monenlaisia taitoja. Olen löytänyt itsestäni uusia kykyjä. Olen myös saanut uusia ystäviä, mikä on varmaan tärkein pointti, Lauri pohtii ja jatkaa:

– Tämä on maailman hauskin koulu, koska tämä on paljon enemmän kuin koulu. Vapaa-ajalla voi harrastaa esimerkiksi sählyä, jääkiekkoa, taidetta, pianonsoittoa ja englantia. Itse tykkään maalailla, pelata ja leikkiä, olla kavereiden kanssa ja riehua lapsenmielisesti.

Toimintaa iltaan saakka

Kello on puoli neljä, ja minulla alkavat käsityötunnit. Nousen kierreportaita yläkertaan, jossa kuulen ompelukoneiden surinaa ja iloista juttelua. Haen kaapista keskeneräisen jumpsuittini ja alan ommella aplikointia sen selkäosaan.

Vähän ennen viittä siivoan sotkuni ja lähden päivälliselle. Lohikiusaus antaa energiaa illan liikuntatunnille, jolloin pelaamme jääpalloa opiston kaukalossa. Iltakymmenen jälkeen vietämme vielä rentouttavan hetken kämppäkavereiden kanssa jutellen ja itse tehtyä marenkia syöden.

Teksti: Maiju ja Pauliina

Comments are closed.