Kaikilla on hyviä lahjoja

 

BE5A4684

 

Perjantaiaamuna hiljennyttiin kuuntelemaan opistoseurojen avauspuhetta, jonka piti seuratoimikunnan puheenjohtaja Jukka Kolmonen Oulusta.
Kolmonen toivotti kaikki seuravieraat sydämellisesti tervetulleiksi. Hän totesi, että opistoseurojen tärkein asia on pysähtyä Jumalan sanan äärelle. Opistoseuroissa tehdään opisto tutuksi ja tuetaan sen toimintaa.

-Olen tuntenut erityistä iloa siitä, miten ihmiset ovat innolla tehnee työtä, joka heille on annettu. Kolmonen kertoi ihailleensa talkoolaisten erilaisia lahjoja. Rippikoulunuorilta oli kysytty, miksi jotkut saavat enemmän lahjoja ja toiset vähemmän ihmisen mittapuun mukaan. Eräs nuorista oli oivaltanut: Siksi toiset ovat saaneet enemmän, että he pitävät huolta niistä, jotka ovat saaneet vähemmän.

BE5A4691

Kolmonen muistutti, että Jumalan edessä olemme kuitenkin kaikki samanarvoisia. Hän antaa kaikille juuri oikean määrän lahjoja, ei liikaa eikä liian vähän kenellekään.
Kolmosen saarnatekstinä oli toisen Aikakirjan ensimmäisestä luvusta jakeet 7-12. Jumala ilmestyi Salomolle unessa ja lupasi antaa Salomolle, mitä hän pyytää. Salomo pyysi viisautta johtaa kansaa ja erottaa hyvä ja paha, oikea ja väärä. Jumala antoi Salomolle ajallista viisautta ja rikkautta enemmän kuin kenellekään muulle.

-Ihminen on pohjimmiltaan aika poloinen, Kolmonen totesi. Salomokin oli kaksiosainen. Hänellä oli paljon epäuskoisia vaimoja. Lähtöhetken koittaessa Salomosta ei jäänyt todistusta Jumalan valtakuntaan. Meillä on jatkuva taistelu kolmiliittoista vihollista vastaan: sielunvihollista, maailmaa ja omaa lihaa. Seuroja järjestetään, että siellä saadaan synnit anteeksi ja uskolle vahvistusta. Salomollekin olisi ollut tarjolla evankeliumia, mutta hän mieltyi ajallisiin asioihin. Jumala varjelkoon meitä ettemme liikaa kiintyisi mihinkään ajalliseen, vaan kiinnittäisimme katseemme uskon alkajaan Herraan Jeesukseen Kristukseen. Hän vie työnsä kerran päätökseen, muistutti Kolmonen.

HT

Paluu: Seuraterveisiä ja valokuvia

Comments are closed.