Opintomatkailua

OpintomWeb

Opintomatkalla Helsingissä ja Tallinnassa 29.4.-2.5. nähtiin ja koettiin monenlaista. Maitoisten leirikeskus Uudellamaalla tarjosi tuttuun tapaan mukavan majapaikan. Kotimatkalla hyödynnettiin sisaropiston ruokapalveluita Jämsässä.

Pyörällä päästään!

PolkupSelvä kevään merkki lienee se, että polkupyörät ilmestyvät liikenteeseen. Ranuan opistolla oli kurssiviikonloppuna 26.–28. huhtikuuta mahdollisuus korjata kulkupelit kuntoon alan ammattilaisen, Kullervo Karttusen, ohjauksessa. Samaan aikaan opistolla oli myös perhe- ja diakoniatyön jatkokurssi ja järjestyksenvalvojien peruskurssi, joten talo oli taas täynnä kurssilaisia. Seuraavat kurssit alkoivat jo vapunpäivänä, koska opiskelijat olivat opintomatkalla. Katso kevään ja kesän kurssit täältä.

Keväinen kurssiviikonloppu

P4145696

Pitkään kestäneen pakkaskauden jälkeen kevätsää tuli Ranualle 118 kurssilaisen myötä. Kursseilla olleet aikuiset saivat seurakseen parikymmentä yläasteikäistä englanninkurssilaista viikonloppuna 12-14.4. Hyvän paimenen sunnuntaina kokoonnuttiin yhteiseen jumalanpalvelukseen auditorioon. Liturgina toimi teol.tri Keijo Nissilä ja khra Pentti Kallioranta saarnasi (yllä).